Kati Huusko-Viikilä

B2B-kasvun ja kaupallisen johtamisen vaikuttaja

Olen B2B-myynnin ja kaupallisen johtamisen tunnettu ääni – niin somessa kuin kasvutapahtumien lavoilla. LinkedInissä sisältöni tavoittavat vuosittain yli miljoona näyttökertaa nimenomaan yritysjohdon parissa, ja muut kanavat tuovat puoli miljoonaa päälle.

Olen vieraillut Suomen suosituimmissa podcasteissa, kymmenissä webinaareissa ja kouluttanut maamme suurimmilla verkkoalustoilla. Vuonna 2024 julkaistu tietokirjani Monikanavaisen myynnin johtaminen (Kauppakamari) vakiinnutti paikkansa suomalaisen RevOps-johtamisen perusteoksena.

Mistä puhun ja miksi se vois toimia

Ajatteluni ytimessä on Revenue Operations -malli eli myynnin, markkinoinnin ja asiakastyön yhdistäminen toimivaksi kaupalliseksi kokonaisuudeksi, jota johto pystyy oikeasti ohjaamaan. Ei teorioita irrallaan arjesta, vaan päätöksiä, rakenteita ja käytäntöjä.

Autan B2B-yrityksiä silloin, kun kasvu ei kaadu tekemisen puutteeseen vaan epäselviin rakenteisiin ja siilomaiseen johtamiseen.

Mitä asiakkaat sanoo?

Tietokirja: Monikanavaisen myynnin johtaminen

Monikanavaisen myynnin johtaminen – näin johdat kaikkia tulovirtoja” on ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa suomenkielinen opas Revenue Operations (RevOps) -mallin hyödyntämisessä. Kirja opastaa liiketoimintajohtoa monikanavaisen B2B-myynnin johtamisessa sekä Revenue Operations (RevOps) -mallin hyödyntämisessä.

–  Sami Miettinen kirjailija, investointipankkiiri ja #neuvottelijat-yhteisön perustaja, Translink Corporate Finance Oy:n partneri

Olennaiset työhistoriasta

Olen saanut kasvun opit sieltä, missä sitä elettiin arjessa. Olin osakkaana kasvumarkkinointitoimistossa, joka auttoi B2B-yrityksiä kasvattamaan myyntiä markkinoinnin keinoin. Roolini muuttuivat vuosien aikana myyjästä asiantuntijaksi, osakkaaksi ja johtajaksi – ja siinä samalla kasvoi myös yhtiö: liikevaihto +500 %. Tässä duunissa pääsin kuulemaan, näkemään ja sparraamaan satojen B2B-yritysten tapaa johtaa myyntiä ja markkinointia. 

Vuonna 2019 osakkuus päättyi yrityskauppaan, kun yhtiö myytiin pörssiyhtiölle. Jatkoin myyntijohtajana vuoteen 2022 ja siirryin sen jälkeen Helsingin seudun kauppakamarille johtamaan valtakunnallista palvelumyyntiä. Kesällä 2023 lähdin rakentamaan omaa suuntaani ja perustin RevOps-strategiatoimisto Revory Oy:n. Revoryn missiona on auttaa B2B-yrityksiä johtamaan ja optimoimaan kaikkia tulovirtojaan – niin että kasvu ei ole kaaosta, vaan johdettava systeemi.

Partner, Sales Director
B2B-markkinointitoimisto Myynninmaailma

Pääosin hommiini kuului konsernin valtakunnallisen myynnin johtaminen sekä kasvun myötä omien toimintojemme kehittäminen. Johdin myös Myynninmaailma-konsernin omaa markkinointia. Rooli oli hyvin moninainen sekoitus liiketoimintajohdon rooleja. Toimin osan ajasta varatoimitusjohtajana sekä johdin Myynninmaailma-konsernin omaa markkinointia. 2019 myin osakkeeni Ilkka Oyj:lle.

Myynninmaailma -konserniin kuului B2B-markkinointitoimisto Myynninmaailma Oy:n lisäksi digimarkkinointi- ja verkkopalvelutoimisto Digimoguli Oy sekä sisältöstrategiatoimisto Differo Oy. Nykyään yhtiöt ovat samaa Myynninmaailma Oy:tä. Yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2022 n 4,3 milj. Aloittaessani yhtiössä LV oli 700t.

Chief Sales Officer
Helsingin Seudun Kauppakamari

Helsingin seudun kauppakamarilla johdin maksullisten palveluiden valtakunnallista myyntiä ja rakensin myynnistä selkeämmin johdettavan kokonaisuuden. Muotoilin organisaation uusasiakashankintaa vahvistavaksi, loin asiakasluokittelun ja asiakkuudenhoitomallit sekä toin uuden roolin keskittymään nykyasiakkaiden kasvattamiseen. Kasvatin tiimiä rekrytoinneilla, terävöitin osaamisen erikoistamista ja otin social sellingin systemaattiseksi osaksi tekemistä valmennusten ja tavoitteiden kautta. Rakensin uusasiakashankinnan prosessit ja nostin osaamista myynnin kriittisissä vaiheissa – tarvekartoituksessa, vastaväitteissä ja klousauksessa. Lisäksi sparrasin myyntiä ja markkinointia asiakaskokemuksen kehittämisessä jo ennen ostopäätöstä ja käynnistin CRM:n myyntiosuuden käyttöönoton, jotta data tukisi johtamista ja arki tehostuisi.

Hallituksen jäsen
Löfs Ab Oy

Olen teollisuusmaalamo Löfs Oy Ab:n hallituksen jäsen.

Partner, hallituksen jäsen
Hopea-Puro Oy

Olin korutukku Hopea-Puron osakas ja hallituksen jäsen 2021 – 2026 aikana.

Hallituksen jäsen
Pohjois-Suomen Hallituspartnerit

Olin Pohjois-Suomen hallituspartnereiden hallituksen jäsen 2025-2026.

Advisor
HT Growth Partners / HTGP Oy
Partner, co-founder
Versus Asunnot Oy
Luottamustoimia

Olen kasvuyritysvaliokunnan jäsen